Aikoinaan omaa kotia Eurasta valitessamme jouduimme vaivaamaan kiinteistönvälittäjää lukuisia kertoja, kun oikein mikään esitelty kohde ei ollut se oikea. Tultuamme Eurajoen rannalla sijaitsevan lähes 100 vuotta vanhan kiinteistön pihamaalle päätös asettua siihen asumaan oli selvä ennen kuin ehdimme sisälle asti. Jälkeenpäin olen miettinyt, mikä oli se sanoin kuvaamaton viehätys, joka joen läsnäoloon liittyi. Eurajokea ei voi kuvata mitenkään mahtavaksi virraksi, mutta ehkä siinä onkin se jokin. Olen antanut itselleni luvan pitää enemmän järvestä kuin merestä ja enemmän vaatimattomasta kuin mahtavasta joesta.
Eurajoki on vaatimaton, mutta moni-ilmeinen ja maisemaltaan vaihteleva. Se on innoittanut harrastamaan luonnonvesiuintia, melontaa ja sukeltelua. Onpa siellä sattunut hauskoja kommelluksiakin, joita kaikkia ei kehtaa edes kertoa.
Useimmiten retkeni joelle ajoittuvat sunnuntaihin, koska sinne lähtiessä aikataulun pitää olla vapaa. Aivan helposti kanootin irrotessa kotirannasta se soljuu siihen takaisin vasta useiden tuntien kuluttua. Siinä ajassa on ehtinyt ajatella monenlaista. Iloisia, surullisia, innostuneita ja vaikka millaisia ajatuksia. Ideoitakin on saattanut syntyä. Monta tuntia yksin kenenkään häiritsemättä, se on kiireisen elämän luksusta. Siihen ei tarvita huvipurtta, pieni kanootti riittää.
Kotiväkeni väittää leikillisesti, että minä pystyn eksymään missä vain. Tämä on osittain tottakin, sillä en ole parhaalla suuntavaistolla varustettu. Naljailin aikani heille takaisin, että ainakin Eurajoki on niin kapea väylä, ettei sillä pysty itseään kadottamaan. Toisin kuitenkin kävi eräällä yöllisellä melontaretkellä. Oli pilkkopimeää ja olin unohtanut otsalampunkin kotiin. Välillä meloin ja välillä vain istuin hiljaa ajatellen niitä näitä. Annoin kanootin lipua vapaana kuin ajatukset. Kun se lipui vasten pusikkoja, oli pakko meloa ja ottaa uusi suunta. Jonkun matkaa melottuani, ihmettelin kaukana näkyviä valoja. Sillä puolella jokea ja siinä suunnassa ei mielestäni pitänyt näyttää sellaiselta. Vähän aikaa oli ihan epätodellinen olo, kunnes tajusin, että olin kääntynyt pusikkoepisodin jälkeen väärään suuntaan. Niinpä tuli todistettua vääräksi luuloni siitä, ettei Eurajoella voisi eksyä.
Käytän jokea lähinnä harrastuksiin ja viihtymisen välineenä, mutta arvostan suuresti sen merkitystä myös suomalaisen ruuan ja kukkien tuotannon yhtenä elementtinä, kasteluveden lähteenä. Eurajoen rannoilla kasvatetaan lähiruokaa jokivarren asukkaille. Kasteluveden laatu on merkittävä osa puhdasta ruokaa.
Arvokkaana pidän myös kalakannan elvyttämistä joessa, sen hyväksi on jo tapahtunut merkittäviä tekoja asialleen vihkiytyneiden toimesta. Oli hienoa saada tutustua kalaportaisiin, joilla helpotetaan kalan nousua vastavirtaan. Omassa kotirannassakin on viihtyisää katsella lukuisten pikkukalojen parveilua ja antaa niiden nokkia sääriään rantavedessä.
Kaikki tämä asettaa vaatimuksia vastuusta ja avoimuudesta niille, joiden toiminta vaikuttaa joen kuntoon. Niin meille yksittäisille ihmisille, viljelijöille, teollisuudelle kuin jäteveden puhdistuksellekin.
Yhteistyötä on viritelty kipeidenkin vaiheiden kautta, mutta idealistina haluan uskoa, että kaikkien toimijoiden yhteisellä tahdolla ja osaamisella Eurajoen kunto tulee entisestään kohenemaan ja siitä pääsee vielä nauttimaan yhä suurempi joukko ranta-asukkaiden lisäksi.
Edesmenneen Riki Sorsan laulun sanoin tunnelmoin joka päivä kotiin tullessani
”Kaukaa taas palaan joelle kerran, se mua tuudittaa ja saan unohtaa. Huuhdon huoleni jokeen taas kerran, sen viileys mua rauhoittaa”.
Eija Kuusisto
Eurajoen Vesiensuojeluyhdistys EVSY:n hallituksen jäsen